Junttalaulut

Junttalauluja Satuin kuulemaan autoradiossa juttua muusikosta, jota kiinnosti entisaikojen työtä rytmittävät laulut. Enää ei niitä tarvita, kun koneet tekee raskaat hommat. Ratatöissä niitä lienee viimeksi tarvittu, siitä nimi junttalaulu. Mutta Luxorissa olen ilmiöön törmännyt. En tainnut muistaa silloin siitä kertoa? Ukot AIII:n työmaalla eli Memnonin kaivauksella siirsivät tosi raskaita parruja… Read more

Kaivausten tiimoilta

Heijastuksia Luxorista Abdy soitti eilen ja kertoi, että ovat aloittaneet taas South Asasif-kaivauksella. Tein sinne hänen pyynnöstään suunnitelman miten tikkaita tms pitäisi hyödyntää. Alueella on kolme kaivettua muinaishautaa, noin 20m syviä ja niistä tuodaan ylös kaikenlaista. Työ on hankalaa ja raskasta ja siksi ehdotin, että syvimpään kaivaukseen tehtäisiin nosturi eli… Read more

Luontoa ihmetellen

Näytin Abdylle lepakkokameran kuvaa ja myös lintukameroita, vaikka ne eivät enää ole muotia, vaan näyttävät vanhoja videoita. Siitä pääsimme juttuun, jota hän kertoi totena temppeleistä. Niissä on usein, siis haudoissa lepakoita ja niiden jäljiltä on heillä, konservaattoreilla kova työ putsata seiniltä lepakoiden jälkiä = jätöksiä. Hän uskoi vakaasti että siinä… Read more

Tehot ja tehottomuudet

Työkulttuuri – tehokkuus – onko sitä? Olen menneinä päivinä pysähtynyt miettimään näitä kavereita joita tunnen työnsä kautta Luxorissa. Valtavasti aikaa kuluu kaikilta puhelimessa ja tuntuu että ilman sitä ei kukaan tule toimeen. Kun ei ole olemassa puhelinluetteloita, turvaudutaan kavereiden verkostoon josta usein apua löytyykin. Mutta yhteiskunnan ja bisneksen kannalta kaamean… Read more

Nautiskeluja

Tämän tekstin tein samalla kertaa kuin kerroin leikkauksesta, mutta siitä olisi tullut turhan pitkä, joten pätkin jutun, josta ehkä seuraa jotain epäjohdonmukaista. Henkisen tohtoroinnin puolelle luen omat virkistysretkeni Luxorin puolelle ja siihen usein tällä kaudella liittynyt istuskelu yhdellä oluella kirjan kanssa Hameesin puutarhassa maailman menoa siinä sivussa tarkkaillen. Retkeen kuuluu… Read more

Henkistä ja fyysistä terveyttä vaalimassa

Tohtoroitavana 12.4-14.4 Minulta on jo kerran, toistakymmentä vuotta sitten poistettu rasvapatti selästä. Se alkoi normaalin finnin puserteluna mutta sitten patti kasvoi niin suureksi ja rasvamäärä paisui, ettei sitä enää naisen käsillä puristettu ja itse ei voinut. Nyt se pahkura on juurestaan nelisenttinen ja korkeutta kai sentin verran. Kyselin mitä poisto… Read more

Nippeleitä Luxorista

Kirjaan taas irrallisia havaintoja. Tyttö tuli tuomaan ruokatarjottimen kämpälle ja sanoin hänelle ihan ohimennen ”nice dress” ja hän meni ihan hämilleen, peitti kasvonsa käsillään! Kummia nuo naiset – ketä varten ne oikein pukeutuvat? Jos sitten ohimennen kehuu, katoaa konsepti kokonaan. Ei ymmärrä. Juteltiin Abdyn kanssa veden lämmityksestä auringolla, sen tehosta… Read more

Keikkaa pukkaa kuin ent laulajalla

Keikkaa pukkaa Eilen perjantairukousten jälkeen soitti Abdy ja pyysi katsomaan myymälää ja suunnittelemaan sen ulkomainosta. Torstaina jo kävin paikalla ja tutustuin homman ydinmieheen, insinööri Saidiin, joka on jo vuosia pyörittänyt itärannalla menestyvää firmaa, joka myy jäähdytys- ja lämmityslaitteita, joita meillä nimitetään ilmalämpöpumpuiksi. Pitkät ja sitkeät neuvottelut tarvittiin, ennen kuin Abdy… Read more

Nippeleitä, yrityksiä

Nippeleitä 12.3 jo parina päivänä on tuullut reippaasti ja se auttaa kuumuuteen, kun mittari pyyhkii reippaasti yli 30 tuulettomassa varjossa. On kiva fillaroida kun tuuli pyyhkii hiet pois. Tapasin hevoskuskin lähellä Memnon str kohdassa johon kanava päättyy ja johon kertyy valtavasti muovipulloja ja muuta roinaa. Kun havaitsin äijän pikku poikiensa… Read more

Vanhassa Qurnassa II

Vanha Qurna vihdoin Olen jo kauan ventannut tilaisuutta päästä katsomaan ”haudanryöstäjien kylää”- vanhaa Qurnan savitaloryhmää wb lippukioskin tienhaarassa, korkealla rinteessä. Kylän iäksi arvioidaan 230 v. Ja sen ovat panneet alulle muutamat muualta muuttaneet perheet ja sen väkeä on täydentänyt muista arabimaista, Irakista, Marokosta, Tunisiasta tulleet mamut, seassa on ollut koptiuskosta… Read more