Saharan kehitys

Arkeologi: Ihmisillä uskottua suurempi vaikutus Saharan aavikoitumiseen 8000 vuotta sitten – ”paljon järviä”

10 000 vuotta sitten Saharan alue oli kuivan aavikon sijaan vehmas ja vihreä. Tuore tutkimus ehdottaa, että ihmisillä olisi ollut alueen aavikoitumisessa merkittävä rooli, kirjoittaa Phys.org.

Saharan aavikoituminen on pitkään ollut tutkimuksen kohteena ilmastonmuutokseen liittyen. Arkeologi David Wrigth Soulin yliopistosta haastaa useimpien tutkimusten oletukset, joiden mukaan aavoikoitumiseen johtaneet päätekijät olivat Maan kiertoradan luonnollinen muutos tai muutokset kasvillisuudessa.

Itä-Aasiassa on vakiintuneita teorioita, joiden mukaan neoliittiset kansat muuttivat maisemaa niin perusteellisesti, että monsuunit lakkasivat tunkeutumasta syvälle sisämaahan”, hän sanoo.

Vastaavia ihmisen aiheuttamia muutoksia on havaittu myös Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa. Wright uskoo, että vastaavat skenaariot voisivat pitää paikkansa myös Saharassa.

Wright vertasi ensimmäisiä todennettuja merkkejä paimentolaisuudesta Saharan alueella aineistoihin, jotka näyttävät pensaskasvillisuuden leviämisen. Se on merkki ekologisesta muutoksesta kohti aavikoitumista.

Löydökset vastasivat hänen oletustaan. Noin 8000 vuotta sitten Niilin ympäristöön alkoi ilmestyä paimentolaisyhteisöjä, jotka alkoivat levittäytyä kohti länttä, aina samaan aikaan pensaskasvillisuuden lisääntymisen kanssa.

Lisääntyvä maatalous vaikutti merkittävästi alueen ekologiaan. Kun laiduntamisen seurauksena kasvillisuus väheni yhä enemmän, albedo, eli maan pinnasta heijastuva auringonvalon määrä, lisääntyi. Se puolestaan vaikutti ilmakehään niin paljon, että monsuunisateet vähenivät. Heikentynyt monsuuni johti edelleen aavikoitumiseen ja kasvillisuuden menetykseen. Syntynyt kierre ilmeisesti levisi koko nykyisen Saharan alueelle.

Teoriassa on vielä aukkoja, mutta Wright uskoo että valtavat määrät tietoa on vielä piilossa pinnan alla.

Saharassa oli tuohon aikaan paljon järviä ja niihin on tallentunut kasvillisuuden muutokset.”

Wright uskoo, että vanhoja järvenpohjia poraamalla ja arkeologisia löytöjä tutkimalla saadaan mallinnettua kasvillisuuden muutokset ja se, mitä ihmiset ovat tuolloin tehneet.

Tutkimus on julkaistu Frontiers in Earth Science -julkaisussa.

Minä kopioin jutun T&T sivulta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *